Simo “Poppa” Konsti nousi nuorena poikana 80-luvun lopulla edustukseen ja pelasi puolustavassa roolissa 2000-luvulle asti. Poppa tunnettiin rautaisesta fysiikasta ja hirvittävästä laukauksesta. Popi on oikea velikulta ja miehestä liikkuu monta legendaa.
Yhden legendan mukaan Poppa laukoi rankkarin Haminan bastionin muurin yli. Toisen legendan mukaan samainen rankkari olisi lentänyt Kyrönniemen lipputankojen välistä aidan yli läheiseen metsään asti. Kumpi legenda pitää paikkansa vai pitääkö kumpikaan, intohimoisesti treenaamiseen suhtautunut Simo Konsti?
(Hiljaisuus) Toisessa tarinassa osa on totta. Haminassa se rankkari lensi kyllä etäs. Mut eihän se voi sen muurin yli lentää, sinne pitäisi ampuu tykillä. Onhan se bastionin muuri 100 metrin päässä ja vielä 10 metriä korkea. Mutta lähelle se meni, varmaan vieri muurille asti. On siinä pallopoika saanut pitkän lenkin tehdä palloa hakiessa. Muistan, että rankkari ei jäänyt edes harmittamaan, sillä se lähti niin puhtaasti, niin täydellinen veto. Olin tyytyväinen laukauksen tekniseen suorittamiseen, harmi vaan että maali on niin pieni. Lauoin rankkarit aina täydellä. En tietenkään jokaista rankkaria päässyt ampumaan, sillä kun kerran mokaa, saa odottaa vuoroaan hetken aikaa ennen kuin pääsee kokeilemaan uudestaan. Koskaan en sijoittanut. Yksi tähtihetki oli, kun muistaakseni a-junnuissa pelattiin ja ensimmäistä kertaa MP voitettiin. Ammuin rankkarin täydellä kohti, maalivahti sai käden väliin, mutta pallo meni maaliin. Maalivahdilta murtui siinä ranne.
Millä mielin muistelet omaa jalkapallouraasi? Uraasi STPS:ssa?
Tykkäsin puolustavasta roolista keskikentän pohjalla. Nuorena pääsi Naukkarisen Hakon vierelle pelaamaan ja oppimaan Maestrolta, mutta ei miusta pelintekijää saanut. Tykkäsin lukea peliä puolustuksen kautta, katkoo syöttöjä ja antaa taklauksia. Jännitin pelejä ihan hirveästi ihan uran loppuun asti. En tykännyt siitä tunteesta, siksi ei ollut niinkään väliä mikä meidän sarjasijoitus oli tai vastaavaa kunnianhimoa päästä eteenpäin. Mie tykkäsin treenata, tykkäsin maitohappojen tunteesta. Jännitin niin paljon, että latinki pelin alkaessa oli ihan älytön. Tiesin, että jos vartista selviän sit menee hyvin. Mutta tulihan punaisia kortteja vähän liikaa. Pelasin aina kovaa, johtui varmaan siitä, että edustukseen ei nuoret pojat päässeet ellei kestänyt kovuutta.
B-junnuissa olin niin pienikokoinen, tulin fyysisesti muita jäljessä, että pelasin kauden MiKissä Mikkelissä. Muut meidän b:sta Immosen Edut ja Koikkalaisen Kajet siirtyivät edustukseen, mutta miulla ei vielä koko sinne riittänyt. 17-vuotiaana aloin harjoitella edustuksen mukana ja siellä sitten annettiin kovuutta ihan huolella. Silloin päätin, että miehän näytän näille. Silloin aloin rautaakin liikuttamaan. Vanhat konkarit ottivat silloin oikeasti luulot pois, kestääkö ne koivet. Ikinä missään joukkueessa missä olen pelannut, ei pelattu harjoituksissa niin kovaa kuin STPS:ssa. Myö käännettiin huonot harjoitusolosuhteet voimavaraksi ja oltiin aina sarjan kovaotteisimpia ja kovakuntoisimpia.
Aikuisiällä siirryin Mikiin Kakkosta ja FC Mikkelissä pelasin Ykköstä. Voitettiin Ykkösen runkosarja ja päästiin jatkopeleihin, mutta liiganousua ei tullut. Varkaudessa tuli pari kautta pelattua Kakkosta.
Ketkä oman aikasi hahmoista on jäänyt parhaiten mieleen? Miten?
Kauppisen Jonten intensiteetti harjoituksissa jäi nuoren pojan mieleen. Miten joku voi olla harjoituksissa noin tosissaan. Siitä sai oppia itselleen. Immosen Juda on mainittava, taas esikuva, josta otin mallia. En tiedä toista kenellä oli niin teknisesti puhdas potku ja vielä molemmilla jaloilla. Se oli ja on poikkeuksellista. Naukkarisen Hako on miule se kaikkein kovin ja isoin esikuva. Hakosta tuli alkuvuosina jonkinlainen oppi-isä. Harri ”Nirri” Niiranen niin pelaajana kuin valmentajana. Rinkisen Jodi opetti miule hyvää ja pahaa. Kaikki koiruudet opin Jodilta, Jodi oli niissä ehkä se kaikkein pahin. Jacek Pietrzykowski oli ensimmäinen ammattilainen, jonka kanssa pelasin ja siinä näki miten pienetkin asiat tehtiin keskittyneesti ja täysillä. Immosen Jore tuli Mikkelistä ammattivalmentajaksi, tavoitteena nousu Kakkoseen ja niinhän siinä kävi että noustiin. Jore vaati pelaajilta samaa sitoutumista kuin itseltään – ero oli vain siinä, että kukaan muu ei ollut ammattilainen. Mutta sitoutuminen palkittiin, pelattiin hyvin ja sarjan mestaruus. Juha “Pade” Paasonen opetti Heikinpohjan hiekalla miten potkia kaikkea mikä liikkuu. Timo “Mälä” Malkki oli myös omanlainen esikuva.
Ja sitten oma ikäpolvi tietenkin. Immosen Edu ja Koikkalaisen Kaje, myö selvittiin siitä prässistä nuorena poikana mitä vanhemmilta pelaajilta saatiin ja niistä Nirrin juoksuista. Karttusen Jannen kanssa ollaan aina oltu samalla aaltopituudella, toki Janne oli niin taitava. Mutta myös Pitkosen Timo, vaikka ei niin taitava ollutkaan, mutta jumalauta mikä asenne. “Ukko” pimensi vastustajan parhaat pelaajat ja teki sen hemmetin hyvin. Pystyttiin Ukon kanssa heittää vitosen sisällä kantapääsyöttöjä toisillemme, niin samalla aaltopituudella oltiin. Hiki hitsaa niin kuin sanotaan. Treenattiin porukalla kovaa.
Tuleeko mieleen vastaavia legendaarisia juttuja?
“Nirri” Niiranen tuli 80-luvun lopulla mestaruussarjasta meille valmentajaksi niillä opeilla ja metodeilla mitä oli sieltä saanut. Kyllä muuten juostiin ja paljon. Ylämäkivedoissa porukka oksensi, eikä vain myö nuoret. Tää oli sitä mistä mie tykkäsin, maitohappoa ja omien rajojen ylittämistä. Tänä talvena näin nykyisen edustuksen juoksemassa Brahenkadulla kirjaston luona Kaitsun johdolla ja tuli hymy huulille ku huomasin, että pojalla taitaa olla isänsä metodit, saavat maistaa sitä samaa Niirasten lääkettä!
Mitä teet nykyisin..oletko tekemisissä urheilun parissa?
Edelleen työelämässä kiinteistöhoitoalalla. Nykyisin kuntoilu on enemmänkin työkyvyn ylläpitämistä. Rautaa nostan ja sulkapalloa tykkään käydä pelailee, miten vaan nilkat antaa myöten. Peliuran jälkeen kyllä tuli ahkerasti nostettua punttia ja pyöräiltyä. Pyöräilystä sain sen saman nautinnon maitohapoista kuin jalkapalloa treenatessa, mutta sekin alkoi mennä hieman yli – tuli poljettua pyörää vähän liiankin kanssa, vaikka ei aina huvittanutkaan. Seuraan oman pojan ja vävyn kanssa tiiviisti eurofutista ja on mukavaa jakaa heidän kanssaan sama intohimo. Lauantai on yleensä meillä poikien peli-ilta. Englannin ja Espanjan liigaa katsotaan, spekuloidaan ja analysoidaan. Poika on parhaillaan Barcelonassa paikan päällä seuraamassa Mestareiden liigaa.
Suhtaudun edelleen intohimoisesti fudikseen, jalkapalloon ei voi suhtautua silleen järjellä. Jossain urheiluruudussa voi uutisankkuri puhua lajista järjen äänellä, mutta ei muuten. Siihen sisältyy aina tunteet. Joskus aikanaan huomasin, kun keskimmäinen lapsistamme pelasi nappulaliigaa 8-vuotiaana, että nekin pelit herättivät minussa voimakkaita tunteita. Kerran sitten kentänlaidalta huusin koko joukkueelle jotain kun yksinkertaiset asiat eivät meinanneet onnistua. Silloin huomasin, että tämä ei ole hyvä juttu. Pitäisi itse olla mukana, mutta kun puuttuu tietty kontrolli, menee helposti yli – niin kuin pelivuosina latinki oli kova. Ohjasin sitten lapseni muihin harrastuksiin.
Seuraatko STPS:n pelejä/tapahtumia?
Hävettää myöntää miten vähän olen käynyt katsomassa pelejä viime vuosina. Mutta tiedän kyllä missä mennään, tulee tuttujen ja asianosaisten kanssa päiviteltyä. Ja netistä seuraan. Tulee käytyä välillä, varsinkin kesäisin päivällä, Talvisalossa kattelee ketä siellä tyhjällä kentällä on. Liian usein se on tyhjillään, vaikka kenttä on sijainniltaan ihan huikea. Olen nähnyt siellä potkijoitakin, mutta ne sitten laukoo paikallaan olevasta pallosta rankkareita tai vapareita, vaikka voisivat harjoitella muita lajitaitoja kun välineitäkin syöttöseinästä lähtien kentän laidalla on. Jäppisen Jesse tulee mieleen, jonka olen bongannut kentältä tekemästä pelinomaisia harjoitteita kehittyäkseen. Täydelliset olosuhteet, verkot maaleissa ja vieläpä maalin takana. Ite kun Heikinpohjan hiekalla nuorena poikana kävi potkimassa kaksi tuntia, niin siitä ajasta tunnin kävi palloa hakemassa metsiköstä. Iltaisin Talvisalo on kyllä kovalla käytöllä ja se on kiva näky.
Aiotko osallistua kausarihaasteeseen?
Kun katsoo tämän juttusarjan nimilistaa, pitää kyllä kiittää, että pääsee näin kovaan seuraan. Ideana kausarihaaste on kyllä niin fantastinen, vihdoin voin tukea seuraa, vaikka en paikanpäälle tulisikaan. Teillä on kyllä huikeita juttuja, niinkuin tämä juttusarja tai kausarihaaste. Viime vuonna hommasin kausarin, vaikka pelejä ei tullut katsottua. Mutta tänäkin vuonna osallistun ja yritän saada meidän perheestä lisää mukaan!
Terveiset STPS:n pelaajille?
Juniorivalmentajille iso hatunnosto arvokkaasta työstä mitä teette, kovaa hommaa. Edustukselle vahvoja jalkoja ja nauttikaa mitä teette. Jalkapallo on hieno laji!
Klikkaa kuvaa ja varaa omasi!
