SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
Edustus-STPS:n syyskokous torstaina 17.12 klo. 18.30 alkaen. Paikkana ABC Savonlinna, Suuri Savontie 1, 57510 Savonlinna. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! t: hallitus
Edustus-STPS:n syyskokous torstaina 17.12 klo. 18.30 alkaen. Paikkana ABC Savonlinna, Suuri Savontie 1, 57510 Savonlinna. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! t: hallitus
Savonlinnalainen joukkue Kakkosessa. Se on nähty viimeksi vuonna 1995, kun FC Savonlinna pelasi Itäisessä lohkossa sijoittuen toiseksi viimeisksi ja putosi Kolmoseen. Edellisenä vuonna eli 1994 FC Savonlinna oli juuri ja juuri säilynyt sarjassa. Nyt eletään vuotta 2020, joten edellisestä Kakkosen visiitistä on kulunut yhteensä neljännesvuosisata. Myöskään putoamisia Neloseen ei ole väliin mahtunut, joten STPS on …
STPS matkaa toista kertaa tällä kaudella mäkäräisten taivaaseen eli Imatran Ukonniemeen. Kotijoukkue IPS selvitti tiensä viimeisenä ylempään loppusarjaan sijoittumalla runkosarjassa kuudenneksi. Tuolta paikalta sarjan kärkipaikalle ei ollut mahdollisuutta, eikä putoamisvaaraakaan ole. Niinpä yläloppusarjan ottelut ovat tietyllä tapaa IPS:ille merkityksettömiä. Alkukaudesta IPS oli hyvässä vireessä ja se keikkui pitkään sarjan kärkipäässä. STPS-tappio heinäkuun alussa oli sen …
STPS:n kausi alkoi koronakevään jälkeen kesäkuussa sarjan voittajasuosikkia, Kakkosesta pudonnutta KJP Susia vastaan. Ottelu Kyrönniemellä oli täysin keltamustien hallintaa ja ottelu päättyikin 2-0 kotivoittoon. Surullisenkuuluisien tapahtumien vuoksi ottelu kääntyi hätääntyneen susilauman hyväksi kabinettipäätöksellä lukemin 3-0. STPS:n mediajaosto ennusti Susien joukkueelle vaikeaa kautta, niin heikkoa heidän pelaaminen kauden avausottelussa oli. Toisin on kuitenkin käynyt. Sudet on …
Sunnuntaina Kyrönnimen urheilukentällä on tarjolla oikea jalkapalloilun herkkupala, kun keltamustat saavat vieraita Kotkasta. Peli-Karhut johtaa sarjaa yhden voiton turvin KJP Susista ja kahden voiton turvin STPS:sta. Voittamalla PeKa:n STPS sytyttää nousuhaaveet jälleen liekkeihin. STPS on päästänyt tällä kaudella kotiotteluissaan vain yhden maalin, mikä on käsittämättömän upea suoritus. Sekin ainoa maali oli kahden pelaajan lipsahduksesta syntynyt …
Yläloppusarja alkaa STPS:n osalta kahdella kotiottelulla. Nyt sunnuntaina Kyrkällä vastaan tulee LaPa ja viikon päästä sunnuntaina lohkoa dominoinut PeKa Kotkasta. Kahden kotiottelun jälkeen kausi jatkuu kahdella vieraspelillä, kun keltamustat matkustavat Imartalle IPS:in vieraaksi sekä Kouvolaan, jossa vastassa on KJP Sudet. Kauden päättää kotiottelu SavU:a vastaan lauantaina 26.9. Viisi kovaa ottelua on STPS:n pelaajilla vielä edessä. …
STPS:n loistava runkosarja saa arvoisensa päätöksen, kun se kohtaa keskiviikkona Mikkelissä viimeisellä kierroksella rakkaan vihollisen Savilahden Urheilijat. STPS sijoittuu runkosarjassa toiseksi, kolmanneksi tai neljänneksi, mikä on erinomainen sijoitus. Kolme ensimmäiseksi sijoittunutta joukkuetta saavat yhden kotiottelun enemmän ylemmässä loppusarjassa, joten panosta riittää. Lisäksi voitolla oranssipaidoista STPS saa jo kuuden pisteen etumatkan lohkon neljänneksi sijoittuvaan joukkueeseen, joten …
STPS:n osalta runkosarja päättyy kahteen vierasotteluun. Nyt lauantaina STPS matkaa Heinolaan Union Plaanin vieraaksi ja ensi keskiviikkona Mikkelin Rantakylässä on vastassa rakas vihollinen Savilahden Urheilijat. STPS on kokenut kovia edellisen ottelun tiimoilta ja lähtee erittäin pienellä mutta pippurisella miehistöllä Heinolaan. Kokoonpanossa on vain 12 pelaajaa: Pyry Juurinen, Henri Manner, Hiski Ikonen, Joonas Puhakka, Eeki Tuunainen, …
STPS:n tämän kauden yksi parhaista pelaajista löytyy joukkueen pelin ytimestä eli keskikentältä. Vuoden loukkaantumistauon jälkeen tositoimiin palannut Jesse Jäppinen pelaa jatkossa keltamustissa numerolla 3. Kolmosdivisoonan tyylikkäimpiin lukeutuva STPS:n pelipaita sai Sahmaranin logon etumukseen, kun Pizzeria Sahmaran ja Jesse Jäppinen löivät kättä päälle yhteistyösopimuksen merkiksi viime viikolla. Özcan Sahindal ja Jesse Jäppinen yhteiskuvassa Pizzeria Sahmaranissa. STPS:n …
Tällä kaudella otteluennakot ovat alkaneet sanoilla ”voitosta voittoon tällä kaudella”… mutta nyt on keksittävä uusi aloitus, sillä Peli-Karhut aiheutti sunnuntaina kentän puolella STPS:n kauden ensimmäisen tappion. Kentän puolella PeKa oli huomattavasti keltamustia parempi, joten Itse pelistä ei jäänyt mitään jossiteltavaa, mutta sen verran täytyy mediajaoston rivityöntekijänä mainita, että olisi ollut mahtavaa, jos STPS olisi päässyt …