Haastamme Teidät jokaisen osallistumaan STPS:n kausarihaasteeseen!
Maaliskuussa 1946 perustettiin Savonlinnaan seura, jonka väreissä on pelattu jääkiekkoa, jääpalloa, lentopalloa, pesäpalloa ja pöytätennistä. Värikkäin historia löytyy kuitenkin jalkapallosta ja tänäkin päivänä keltamusta sydän sykkii kiivaasti ja voi hyvin. Seuran pitkän ja kunniakkaan historian aikana STPS on parhaimmillaan taistellut noususta I-divisioonaan KTP:n kanssa vuonna 1977. 1994 STPS palkittiin Suomen ensimmäisenä Fair Play -seurana. Kakkosdivisioonaa Savonlinnassa on pelattu viimeksi yhdeksänkymmentä luvulla.

STPS on totuttu näkemään Kolmosessa ja keltamustat pelasikin siinä peräkkäin yhteensä 28 vuotta. Tämä lienee epävirallinen Suomen ennätys! Koronan jälkeinen aika on ollut haastavaa aikaa savonlinnalaiselle edustusjalkapalloilulle ja viime kautena vauhtia otettiin Nelosesta.

Ylivoimaisen esityksen jälkeen STPS palasi sen ansaitsemalle paikalle Kolmoseen ja siinä aiotaan vahvasti tällä kaudella pysyä!
Tässä tarvitsemme myös Teidän apua!
30€ maksavalla kausarilla pääset ilmaiseksi kaikkiin STPS:n kotiotteluihin.
79-vuotias seura tarjoaa myös 79€ hintaisen FIRMA-kausarin, jolla pystyt tekemään oikeasti hyvää. Jokaisesta kausarista lahjoitamme 19,46% HaTTu ry:n vähävaraisten lasten harrastamista tukevaan tukirahastoon!
Ostamalla Firma-kausarin teet hyvää siis paikalliselle edustusjalkapallolle sekä tuet savonlinnalaisten lasten harrastamista.
VARAA JA VALITSE OMASI, SILLÄ YHDESSÄ OLEMME VAHVEMPIA!
Kausikortti tilataan maksamalla seuran tilille.
Tilinumero: FI77 5651 1320 1900 01
Viitteeksi oma nimi ja kausari 2025.
Maksun jälkeen yhteys Kalle Hussoon.
Lähetä viesti numeroon 0503219803. Kirjoita viestiin kumman kausikortin valitset: perus / firma, kausikorttien lukumäärä ja oma nimi.

