1979

LEGENDAN JÄLJILLÄ..
Legendan mukaan STPS:n joukkueen vuoden 1979 kauteen valmistava leiri Kokkolassa päättyi poliisisaattueeseen. Pitääkö legenda paikkansa, leirillä mukana ollut Jouko “Juda” Immonen?

Hah!! Tarina pitää paikkansa, mutta ei ole niin dramaattinen kuin voisi kuvitella. Oltiin pitkällä viikonlopun harjoitusleirillä Kokkolassa, jossa treenattiin ja pelattiin pari matsia. Sunnuntaina oli tarkoitus juosta pitkä palauttava löysävauhtinen lenkki muistaakseni urheilutalolta uimahalliin suihkuun, mutta eksyttiin vieraassa kaupungissa. Poliisiauto ajoi ohi ja muistaakseni Kojon Juki kysyi neuvoa virkavallalta. Heille jäi varmaan semmoinen kuva, ettei nää miehet osaa perille, joten he veivät meidät parilla kyydillä oikeaan paikkaan. Leirit olivat tosi antoisia ja vastukset kovia mm. ykkösdivarin KPS, jolle 6-2 hävittiin.

 Millä mielin muistelet omaa jalkapallouraasi? Uraasi STPS:ssa?

Erittäin lämpimät muistot on jäänyt, ja nyt vielä aika kultaa muistot aika reippaasti, mutta omat pojat pudottaa kyllä hyvin maan pinnalle! Suurin muutos oli, kun Pekka Mäkelä tuli Savonlinnaan ja laittoi kovan valmennuksen kunniaan. Taisin olla 14-vuotiaana edustuksen mukana treenaamassa ja silloin aloitettiin treenaamaan jo loka-marraskuussa. Treenattiin 6 päivänä viikossa 3 kovaa ja 1 ”löysä” viikko. Paras muistoni on, kun Jodin kanssa oltiin Vierunmäellä alle 17-vuotiaiden maajoukkueleirillä ja vierellä SM-sarjan miehiä mm. Jorkki Pirinen Kopareista. Pärjättiin reissulla mielestämme hyvin, Jodi voitti maalipörssin. Jodi hyökkäs ja ite olin liberona.

Mäkelän jälkeen oli suvantoaika, ja homman luonne muuttui paljon aiemmasta.

1979 joukkue

Ketkä oman aikasi hahmoista on jäänyt parhaiten mieleen? Miten?

 Olli Remes on rautaa ja oli meidän aikaan nykymittapuun mukaan jopa Suomen parhaita liberoita (luujauhoa oli kentällä aika reippaasti), Hodo Turunen, Harri Niiranen, Hako Naukkarinen, Jontte Kauppinen, Henry Salenius, Jaska Toivonen, V-P Reponen, Timo Malkki, Hämäläisen Hare, Kojon veljekset, Sihvoset, Niemiset ja loistava pelaaja Ami Muhonen.

Kuvassa Olli Remes ja Jouko Immonen

Tuleeko mieleen vastaavia legendaarisia juttuja?

On sattunut ja tapahtunut paljon matkan aikana, mutta muistellaan sitten jossain vanhainkodissa takkatulen ääressä. Kaikki parhaat jutut eivät ole painokelpoisia :)

Mitä teet nykyisin? Oletko tekemisissä urheilun parissa?

Työelämässä ollaan vielä. Työni on haastavaa, mutta viihdyn töissä erittäin hyvin. Pidän siitä, koska siellä tapaa paljon erilaisia ihmisiä, eikä ole kahta samanlaista päivää. Työkaverit ovat loistavia tyyppejä. Olin tiiviisti noin 20 vuotta niin fudiksessa ja myös jääkiekon parissa, jonne poikien harrastus vei.

Kesällä valmensin fudista ja talvella olin huoltajana Sapkon junnuissa. Viimeiset ajat olin Sapkon edustuksen huoltaja, mutta ainainen kiire ja tavoittelu tehdä asiat niin hyvin kuin voi 3- vuorotyön ohella johti lukuisiin sydämen rytmihäiriöihin ja olin puoli vuotta kokonaan poissa kaikesta toiminnasta. Sen jälkeen en ole fyysisesti ollut mukana urheilussa, mutta seuraan innolla kaikkea urheilua tällä alueella. Tärkeintä on, että lapsi harrastaa jotain urheilua ja vanhempien rooli on kuskata ja kannustaa.

Seuraatko STPS:n pelejä/tapahtumia?

Seuraan aika tarkasti Estun tapahtumia, mutta kaikkien pitää myöntää, että aika on erilainen kuin silloin joskus. Meilläkin oli 22 tasavahvaa pelaajaa, joista koutsi valitsi, eikä kaikki päässyt edes kokoonpanoon mukaan. Nyt on hankala saada edes joukkuetta kokoon, kun ei meillä täällä Savonlinnassa ole tarjota nuorille töitä. Ei ole kuin Olavinlinna, jos sitä ei myydä.

Aiotko osallistua kausarihaasteeseen?

 Ilman muuta. Katson ja koen sen kunnia-asiakseni, kun olen saanut nauttia kyseisen seuran palveluista ja tiedän millaista työtä taustat joutuu tekemään, kun ei sponssimarkkoja ole paljoa. Sointu Kumpulaiselle isot halit pitkästä toiminnasta seuran hyväksi.

Terveiset STPS:n pelaajille?

Teillä on hyvä valmentaja, uskokaa itseenne ja kannustakaa toisianne. Pitäkää hauskaa hienon lajin parissa. Loppuun vielä kaikkea hyvää ja jaksamista kaikille Savonlinnan ihmisille.

Klikkaa kuvaa ja varaa kausikorttisi nyt

Varaa omasi nyt!