80-luvun puolivälissä STPS:n edustusjalkapalloon noussut nuori, nopea ja puhdas hyökkääjä Harri “Liima” Liimatta muistetaan etenkin maaleistaan, joita syntyi uran aikana toista sataa.
Liimatta ei ollut himoharjoittelijan maineessa ja legendan mukaan Liima ei olisi harjoitellut ollenkaan kaudella 1993, jolloin savonlinnalaisseura edellisen kerran nousi Kakkoseen Liiman tehdessä 23 maalia. Pitääkö legenda paikkansa, nykyisin optikkona työskentelvä Harri Liimatta?
Asia pitää osittain paikkaansa. Opiskelin silloin Helsingissä ja olin sen kesän myös siellä töissä, enkä tosiaan ollut mukana joukkueharjoituksissa vaan kävin pelit pelaamassa. Mutta kyllä minä kävin säännöllisesti lenkillä ja itsekseni potkimassa sekä kotipelien yhteydessä kerkesin jokusen kerran myös yhteisharjoituksiin mukaan. Alunperin minun ei pitänyt sinä vuonna edes pelata Savonlinnassa, mutta Loikkasen Pessi sai minut silloin keväällä ympäripuhuttua. Eihän se minun kunto ollut sitä mitä hyökkääjäkavereilla Laamasen Jokella ja Pasasen Arilla, mutta työnjako oli selvä: pojat juoksivat ja tekivät minulle tilaa ja minä tein maalit. Mikkelistä tullut kokenut valmentaja Immosen Jore sanoikin ”leikillään”, että Liiman ei tarvii tulla omalle puoliskolle kun aloituksissa, muuten oot vastustajan maalilla.
Millä mielin muistelet omaa jalkapallouraasi? Uraasi STPS:ssa?
Ihan hyvillä mielin. Olisihan se ura voinut olla toisenlainenkin, jos luonne olisi silloin nuorena ollut tasaisempi ja olisi ollut oikeaa halua eteenpäin jalkapalloilijana. Tykkäsin kovasti pelata, mutta kova harjoittelu ei maistunut ja kyllähän valmentajat siitä muistivat minua muistuttaa. 70-luvun puolivälin jälkeen pelattiin korttelisarjaa, jossa oli mukana paljon kaupunginosien joukkueita: oli Kepa, Nopsa, HJK, Ilves, CCM jne ja sitten meidän pieni SorPa eli Sortteerinlahden Pallo. Muut pojat joukkueessa olivat minua isompia, joten minut pienenä ja nopeana laitettiin hyökkääjäksi. Sitten joku kysäisi, että tule STPS-junioreihin ja siitä se sitten alkoi. Edustuksen mukaan tulin 1984 Malkin Juhan (Pikku Mälä) kanssa. Meidän ikäisiä ei silloin muita juuri ollut, oli vaan edellistä ”sukupolvea” Jodista Raskin Jariin. Edustuksessa pelasin kolmisen vuotta, sitten oli jatkuvasti pieniä loukkaantumisia ja intoakaan ei juuri ollut ja pistinkin nappikset naulaan kolmeksi kesäksi. 1990 aloitin uudestaan pelaamisen kun kerimäkeläiset (Sapo) houkutteli minut taas pelikentille. Ja olihan se joukkue hyvä sille sarjatasolle, oli Kerimäen omat hyvät pojat ja sitten meitä entisiä STPS:läisiä oli aikamoinen kattaus; Kinnusen Kine, Heiskasen Jenka, Niirasen Harri, Torpakon Jaska, Pirisen Jorkki, Pulkkisen Masa ja puolenvälin kesää sain hyökkääjä kaveriksi Loikkasen Pessin. Ei ollut ihme, että kauden päätteeksi noustiin Kolmoseen ja tein kauden aikana 30 maalia. Vieläkin muistan seuran ”managerin” Käyhkön Urkin kovan kannustuksen ja HYVÄ SAPO huudot!!
Ketkä oman aikasi hahmoista on jäänyt parhaiten mieleen? Miten?
Tähän voisi luetella vaikka miten paljon. Junnuvuosina tuntui, että puolet kaupungin pojista pelasi jalkapalloa, mutta jo pois nukkuneet Kososen Peppi ja Minkkilän Joni muistuvat mieleen. Joni oli lahjakas maalivahti ja Peppi antoi aika monta läpisyöttöä tekemiini maaleihin. Sitten junnuajoilta tulee mieleen valmentajakaksikko Pääkkösen Esa ja Kettusen Petu. Esalla oli ennen peliä tapana antaa hyvä neuvo; viedään pallo vastustajan maalille ja Liima tekee maalin ja kyllä se silloin tällöin onnistuikin. Edustuksesta 80-luvulta muistuu tietenkin Hako, Jodi, Veini, Verre, Jimi, Heke, Kojot, Ami, Myllyksen Tane jne ja tietysti Loikkasen Ippu. Kun sitten pelattiin Ipun kanssa vastakkain oli Ipulla tapana tulla miule höpöttelemään, että tänään et Liima muuten maaleja tee ja tehostaakseen sitä vielä nipisteli muutaman kerran.
90-luvun alkuajoilta muistuu hyvin mieleen Laamasen Joke, Konstin Popi, Karttusen Janne, Ukko, Pousa, Hipe ja Varkaudesta Karhusen Erppe. Silloin varsinkin nousuvuonna 1993 ”vieraspelaajia” oli meillä FC Savonlinnassa aloituksessa jopa puolet ja heistä on mieleen jäänyt oikeastaan vain Hyppösen Janne. Valmentajista parhaiten muistuu mieleen Mäkelän Pekka. Pekka opasti nuorta poikaa välillä ankarastikin ja minä vasta jälkeenpäin tajusin, että hyväähän hän tarkoitti. Tein yhdessä pelissä kolme maalia ja polleena poikana menin pelin jälkeen Pekan luokse ja Pekka sanoi; kyllä osasit taas laiskotellakin. Pekka oli itse ollut nopea hyökkääjä ja siksi osasikin antaa minulle hyviä neuvoja; pallo sivuun ja juokset ohi, ei ne kukaan saa sinua kiinni, ei ne saanu minuakaan, Pekka usein tokaisi!
Tuleeko mieleen vastaavia legendaarisia juttuja?
Kyllähän ne pelimatkat silloin 70- ja 80-luvun alussa olivat unohtumattomia. Junnuna meillä oli eväät mukana, leivät oli voipaperin välissä ja maitoa lasipullossa. Joskus mentiin bussilla pelaamaan Simpeleelle ja vanhempi porukka jatkoi matkaansa Imatralle. Siellä sitten odoteltiin tunnista toiseen, että tulevat meitä jossain vaiheessa hakemaan ja päästään yöksi kotiin. Ja ne edustuksen 80-luvun pelireissut oli nuorelle pojalle hienoja. Pääsi isojen poikien korttirinkiin ja Kojon Juki laulatti meitä kotiinpäin tultaessa. Pelireissut venähtivät silloin usein pitkiksi ja kerrankin Porvoosta tultiin aamulla siihen aikaan, että isä-Aimo tuli ulko-ovella vastaan kun oli menossa maanantaiaamuna töihin. Aloin kertoa pelistä isälle, joka huikkasi vaan, että luin jo Itukasta!
Mitä teet nykyisin..oletko tekemisissä urheilun parissa?
Nykyisin urheilu on jäänyt vähän taka-alalle, juosta ei oikein kykene kun jalat ja alaselkä huonossa kunnossa. Mutta poika pelaa Sapkossa jääkiekkoa ja siinä tulee oltua kovasti mukana ja molemmat tytöt on pelannut jalkapalloa. Nyt nuorimmainen Sonja pelaa STPS:n D-tytöissä ja on siellä maaleja alkanut kovasti tekemään eli ensi kesänä isäkin palaa takaisin kentälle tai kentän sivustalle.
Seuraatko STPS:n pelejä/tapahtumia?
Kyllä seuraan, vaikka paikan päällä en viime vuosina ole käynyt katsomassa. Mutta nyt kun otan osaa kausarihaasteeseen niin Kyrkällä kesällä tavataan!
Aiotko osallistua kausarihaasteeseen?
Mukana ollaan!
Terveiset STPS:n pelaajille?
Pelaajille kovasti tsemppiä ja samoin valmentaja Niirasen Kallelle, entiselle pelikaverille! Edellinen sarjanousu taitaa olla sieltä vuodelta 1993, joten siinä onkin kova tavoite. Sen vuoden meidän valmentaja Immosen Jore sanoikin silloin, että sarjanousu on aina kova juttu, niitä ei kaikille pelaajille tule koskaan. Omalle kohdalle sattui kaksi kertaa ja ne kyllä muistaa!!
Klikkaa kuva ja varaa omasi!
