Jukka ”Julle” Nokelainen

Jukka “Julle” Nokelainen oli seuratoiminnassa mukana yli neljäkymmentä vuotta ensin pelaajana, sitten valmentajana, sitten junnuvalmentajana, sitten puheenjohtajana ja niin edelleen. Julle on todennäköisesti eniten tunteja seuran eteen käyttänyt henkilö. Omista pelivuosista on vierähtänyt aikaa, mutta tarinat ovat edelleen kirkkaana mielessä.

STPS 1982

Legendan mukaan Jullella oli juoksulenkillä bussirahat taskussa paluumatkaa varten. Pitääkö legenda paikkansa, kunniapuheenjohtaja Jukka Nokelainen?

Tarina pitää paikkansa. STPS tunnettiin Mäkelän Pekan valmennuksessa kovasta fyysisestä kunnostaan. Peruskuntokaudella juoksimme yleensä uimahallilta 25 minuuttia kohti Mikkeliä ja samaan aikaan piti juosta takaisin hallille. Erään kerran simahdin täysin Kellarpellon koulun kohdalle ja pääsin hädin tuskin takaisin hallille, tosin en samaan aikaan kuin olin juossut toiseen suuntaan. Sen jälkeen aina lenkille lähtiessä minulla oli 2,50 markkaa taskussa, jotta pääsen Sinikalla takaisin, mikäli uupumus yllättää. Kerrottakoon ettei sitä rahaa koskaan tarvittu, mutta antoi kummallista varmuutta tekemiseen.


Julle oli pelivuosina hyvässä kunnossa.

Millä mielin muistelet omaa jalkapallouraasi? Uraasi STPS:ssa?

Hyvillä mielin muistelen. Meillä oli erittäin hyvä joukkue 70-luvulla. Oli taitoa, tahtoa ja sitoutumista, kovasta kunnosta puhumattakaan, jolla yleensä ratkaistiin ottelut toisella puoliajalla. Viihdyimme joukkueena yhdessä erinomaisesti myös vapaa-aikanamme. Menestyimme kohtuullisen hyvin I-divisioonaan nousu oli todella lähellä. Pääsyyn siihen ettei noustu voi katsoa STPS:n 50- vuotishistorian filmistä.

Ketkä oman aikasi hahmoista on jäänyt parhaiten mieleen? Miten?

Jos muutamia pitää nostaa esille tulevat mieleen: Ensimmäisen edustusjoukkuekauteni (1971) libero Veli- Pekka (Veltsu) Mikkonen. Taitava ja tyylikäs pelimies, joka hallitsi maalinedustapelin suvereenisesti. Olli Remes,toppari, joka oli taistelijan perikuva ja esimerkki periksi-antamattomuudesta ja tilanteisiin menoista.- Vastustajat osasivat varoa Ollia. Jouko ”Joke” Nokelainen – erittäin taitava keskikenttämies ja uskollinen STPS.lle, koska olisi menestynyt myös ylemmissä sarjoissa. Ja tietenkin Hannu ”Hodo” Turunen, joka viiletti oikeaa laitaa ja jos ei itse tehnyt maalia niin antoi nappisyöttöjä ja keskityksiä maalinedustalle. Meidän II-divisioonakauden kultakimpale, joka siirtyi Kuopioon ja pelasi A- maajoukkueessa 66 ottelua. Kauppisen Jonte ehdottomasti. Jonte oli perusvarma maalivahti, erittäin kova harjoittelemaan ja esimerkki koko joukkueelle. Valmensimme toinen toistamme, koska mv-valmentajia ei ollut.

Tuleeko mieleen vastaavia legendaarisia juttuja?

Moniakin legendaarisia tarinoita, mutta yksi tulee ensimmäisenä mieleen. II-divisioonassa pelasimme HPS:aa vastaan Pallokentällä Helsingissä. Saimme vapaapotkun oikean sivurajan läheltä melkein keskirajalta vastustajan puolelta. Oli sovittu, että nuo vaparit antaa Kauppisen Topi tiettyyn paikkaan. Remeksen Olli ryntää paikalle ja antaa vaparin. Jorosen Vessi , joka pelasi puolustajana huusi Ollille: ”Ei sinne, ei sinne!”. Matkalla kuitenkin tuuli ottaa palloon ja leijailee yli vastaantulleen HPS:n maalivahdin ja pallo maalissa! Olli huutaa Vessille ” No minnes sitten?” johon Vessi vastaa ”Sinne, sinne”.

Mitä teet nykyisin..oletko tekemisissä urheilun parissa?

Julle 2019

Olen eläkkeellä ja teen vapaaehtoistöitä lähes täyspäiväisesti eri järjestöissä, joissa olen puheenjohtajana tai sihteerinä. Urheilua seuraan aktiivisesti. Eiköhän reilu 40- vuotta STPS:ssa ole tarpeeksi kaikille osapuolille. Mukavaa seurata taustalta nuorempien ihmisten aktiivisuutta ja osaamista jalkapalloseuran pyörittämisessä. Savonlinnan HaTTu ry:n kautta olen mukana auttamassa ja tukemassa lapsia ja nuoria heidän harrastetoiminnassaan.

Seuraatko STPS:n pelejä/tapahtumia?

Aina kun on mahdollista niin kotipelit katsomosta sekä vieraspelit netin kautta, joka viime kesänä toteutettiin puheenjohtaja Jarmo Mikkosen toimesta erinomaisesti. Kyselen aktiivisesti GM:lta missä mennään ja olen erittäin huolestunut ollut viime vuosien maalivahtitilanteesta. Kysymys kuuluu, missä ovat junioreista nousevat maalivahdit?

Aiotko osallistua kausarihaasteeseen?

Tottakai ja suosittelen sitä myös kaikille muillekin, joilla sydän sykkii savonlinnalaiselle jalkapallolle.

Terveiset STPS:n pelaajille?

Näin sivusta seuraten kaipaan enemmän sitoutumista yhteiseen tavoitteeseen. Esimerkkinä voin mainita sen, että halusimme mennä naimisiin nykyisen vaimoni kanssa kesäaikana eli sarjakaudella. Valmentajan mielestä se oli mahdollista vain sarjatauolla ja niin hääpäiväksi tuli sarjaohjelman mukaisesti 19.7. 1975.

Klikkaa kuvaa ja varaa kausarisi nyt!

Varaa omasi nyt!