STPS matkaa sunnuntaina hakemaan täysimittaisen pelin tuntumaa. Kososen bussi asettaa navigaattorin suuntaamaan Imatran Ukonniemi-areenaa kohti, jossa STPS saa vastaansa Imatran Palloseuran.
IPS:illä on käynnissä varsinainen kuormituksen härkäviikko, kun se pelaa sunnuntaina jo viikon kolmannen harjoitusottelunsa. Viikko sitten se voitti 2-1 Kolmoseen nousseen Liryn ja nyt viikolla se pelasti Kakkoseen nousseen Kultsun samoin 2-1 lukemin. STPS saa siis vastaansa paljon pelikokemusta omaavan joukkueen.
STPS matkaa Imatralle ilman päävalmentaja Kai Niirasta. Työmatkalla oleva päävalmentaja on jättänyt joukkueen luotsaamisen konkareiden vastuulle ja treenejä onkin pidetty T. Pulkkisen, M. Hutun ja J. Kautosen komennossa. Tästä kolmikosta kaksi avaa sunnuntaina pelikautensa. Mukana on myös pari muuta mielenkiintoista nimeä, kun Savonlinnaan opiskelemaan saapunut maalivahti Pyry Juurinen on mukana kokoonpanossa. Viime pelistä sivussa ollut Eetu Harmoinen palaa tutulle tontilleen STPS:n oikealle laidalle.
STPS hakee onnistuneita suorituksia laajalla rintamalla ja kaikki mukana olevat saavat mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Taktisella puolella nähdään varmasti hieman uusia tuulia, kun valmennuksesta vastaa sunnuntaina Ari-Matti Meriläinen. Aman mukaan sunnuntain tärkeimpiä tavoitteita ovat kollektiivinen ajokoiramainen liikehdintä sekä kaksinkamppailujen voittaminen.
Kokoonpano sunnuntain kamppailussa:
Remu Koikkalainen, Pyry Juurinen, Hematullah Ahmadi, Henri Manner, Hiski Ikonen, Eeki Tuunainen, Jesse Huittinen, Eetu Harmoinen, Teemu Pulkkinen, Marko Huttu, Juho Olenius, Rasmus Myllys, Niklas Pulkkinen, Jere Malinen ja Joonas Puhakka.