Savilahden Urheilijat – STPS

Savilahden Urheilijat ja STPS kohtaavat toisensa Kaakon Kolmosen kamppailussa Mikkelin Rantakylässä keskiviikkona. Yleisesti ottaen nämä kamppailut ovat olleet kärkikamppailuja, mutta tällä hetkellä tilanne on toinen. SavU on kerännyt kauden kuudesta pelaamastaan ottelusta kymmenen pistettä. Kolmen voiton ja yhden tasapelin pisteet ovat tuoneet maalieron 15-10 ja sarjasijoituksen kolme.

STPS on puolestaan kuuden pelatun kierroksen jälkeen kolmanneksi viimeisenä. Maaliero 13-14 on tullut kahden voiton ja neljän tappion myötä. Niinpä paperilla SavU lähtee otteluun ennakkosuosikin paineet niskassaan.

STPS saa jalkeilleen samansuuntaisen kokoonpanon kuin edelliseen otteluunkin. Yhtään Pulkkista ei kokoonpanossa ole, sillä Antti Pulkkinen loukkasi polvensa sivusiteen ja on vähintään kuusi viikkoa sivussa tositoimista. Teemu kärsii lähentäjälihaksen vammasta ja Heikki valmistelee itseään kauden päätapahtumaan (lue: STPS-debyyttiin) polven rustovauriosta toipuen.

STPS:n mediajaosto kävi vakoilemassa viimeistelyharjoituksia ja päävalmentaja Niirasen johdolla ei olla jääty aikaisempia tappioita murehtimaan. Neljäs peräkkäinen vieraspeli maistuu juhlapäivältä, kun hyvähenkinen keltamusta JOUKKUE starttaa reissuun. Joukkueessa katseet on suunnattu sarjataulukon tuijottamisesta seuraavaan otteluun, seuraavaan tilanteeseen ja nimenomaan käsillä olevaan hetkeen. Toki voittaminen on aina mukavampaa kuin häviäminen, mutta usko omaan ja joukkueen tekemiseen on säilynyt STPS-leirissä kolmesta peräkkäisestä tappiosta huolimatta.

Joona Nieminen on pyörittänyt STPS-peliä keskikentältä. Talven polvivammasta toipunut manselainen pallotaituri alkaa päästä erinomaiseen juoksukuntoon alkukauden pelien myötä. Pikku hiljaa myös tehoja aletaan miehelta kaipaamaan. Joko keskiviikkona, Joona??

Savilahden Urheilijat – STPS

Rantakylän Nurmella 5.6. klo. 18.30 alkaen.

YHDESSÄ OLEMME VAHVEMPIA!