STPS – SiU

Lauantaina Kyrönniemellä nähdään tämän kesän ehdottomasti tärkein jalkapallospektaakkeli, kun paikallisvastustaja Simpeleen Urheilijat saapuu linnan rantaan. Ottelussa on valtavat panokset, sillä molemmat joukkueet ovat pudotusuhkan alla. Simpele on lohkossa viimeisenä ja STPS kolme sijaa ylempänä. Keltamustat pystyvät voitolla varmistamaan sarjapaikkansa.

KYRÖNNIEMI LAUANTAINA KLO. 15.00 ALKAEN.

Ottelun merkitys näkyy STPS:n kokoonpanossa. Kaikki pelaajat, jotka eivät ole olleet täydessä pelikunnossa viime aikoina ovat psyykanneet itsensä pelikuntoon henkisesti ja fyysisesti. STPS:n kokoonpano on timanttisin, sitten huhtikuun kotiavauksen, sillä suuren keltamustan sydämen omaavat: Juuso Kautonen, Antti Pulkkinen, Marko Huttu, Simo Roivainen , Eetu Harmoinen sekä Teemu Pulkkinen ovat kaikki kokoonpanossa. Ainoastaan A. Pulkkisen pelaaminen on epävarmaa. Myös viime ottelussa sivussa olleet Henri Manner ja Ama Meriläinen ovat mukana lauantaina.

VOITTO SiU:STA NOSTAISI STPS:N PUTOAMISPEIKON ULOTTUVILTA

Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi ukkoskuurojen sävyttämänä tasatulokseen 2-2. Tämä ottelu oli pelillisesti erittäin heikko molemmilta joukkueilta, eikä kumpikaan joukkue saanut montaakaan perättäistä syöttöä omalle joukkueelle. Tämän viikon harjoitusten teemana onkin ollut omalle värille syöttäminen, terävät jalat sekä liukutaklaukset.

STPS:n kausi on ollut tuloksellisesti erittäin vaikea. Ennen kautta joukkue tiesi, ettei lohkon kärkeen ole asiaa, mutta silti toiveita paremmasta suorittamisesta oli ilmassa. Muutaman tärkeän pelaajan ( Antti Pulkkinen, Niklas Turunen, Remu Koikkalainen, Teemu Pulkkinen, Juuso Kautonen) pitkäaikaiset poissaolot pelaamisesta ovat näkyneet rankasti nuoren joukkueen otteissa.

MARKO HUTTU JOHTAA LAUANTAINA YHTENÄISTÄ STPS-LAUMAA.
KUVA: ANTTI TIIHONEN PHOTOGRAPHY

Lauantaisessa kamppailussa jokainen STPS-pelaaja antaa itsestään keltamustalle kuuluisat 115%. Pelaajat tarvitsevat rinnalleen myös Kyrkän katsomon kannattajat. Tällä kaudella yleisö on löytänyt hienosti katsomoon ja STPS on tarjonnut tapahtumarikkaita ja viihdyttäviä otteluita viikottain. Lauantaina nähdään taas maaleja ja vaarallisia tilanteita. Tätä peliä kannattaa ehdottomasti lähteä katsomaan!

STPS – SiU Kyrönniemellä 14.9 klo. 15.00

Liput 5€/3€

YHDESSÄ OLEMME VAHVEMPIA!