sunnuntaina klo 11.00
Sarja-avauksen kenraali nähdään sunnuntaina Urpolan tekonurmella kun STPS matkustaa Ri-Pan vieraaksi. Ri-Pa on pelannut kolme kautta Kolmosessa ja omien sanojensa mukaan se on vahvistunut vuosi vuodelta. Tänä vuonna he odottavat hyvää menestystä Mikkelin Pallo-Kissojen kanssa tehdyn farmisopimuksen myötä.
STPS pelasi viikko sitten harjoituspelin SavU:a vastaan ja vaikka tuloksena olikin vain 1-1 tasapeli, oli STPS huomattavasti parempi joukkue. Erikoista ottelussa oli se, että harjoituspelien yleisestä luonteesta poiketen ottelu oli erittäin lämminhenkinen ja kaksi STPS:n pelaajaa loukkaantui.
Valmentaja Kai Niirasen mukaan kauteen valmistautuminen on tällä hetkellä kutkuttavan jännittävässä vaiheessa, sillä ulkokentät kutsuvat Esturan nuoria ja vähän vanhempia oriita ja koulun salit alkavat olla taakse jäänyttä elämää tämän talven osalta. Viime vuodesta kokoonpanot ovat vähän eläneet ja peleissä on haettu hieman erilaista ryhmitystä. Näin saamme vaihtoehtoisia kokoonpanoja testattua tulevaa kautta varten. Myös nuoria pelaajia on ajettu sisään ja esimerkiksi Niklas Pulkkinen pelasi onnistuneesti koko pelin topparin tontilla SavU pelissä.
STPS maalilla sunnuntaina esiintyy palloilun monilahjakkuus Timo Käck ja kokoonpano näyttää tältä:
Henri Manner, Javad Husseini, Antti Pulkkinen, Teemu Pulkkinen, Elmeri Marttinen, Valtteri Pekkinen, Niklas Pulkkinen, Jere Malinen, Aapeli Turkka, Patrik Pakkala, Antti Jouppi, Jesse Huittinen, Eeki Tuunainen, Timo Käck ja Juuso Kautonen.
YHDESSÄ OLEMME VAHVEMPIA!