OP Suur-Savo jatkaa STPS:n pääyhteistyökumppanina

OP Suur-Savo ja STPS ovat solmineet pääyhteistyökumppanuuden myös kaudelle 2023.

OP on ollut yksi pitkäaikaisin ja merkittävin kumppani jo useiden vuosien ajan. STPS:n puheenjohtaja Jarmo Mikkonen iloitseekin, että vahva tukipilari on myös tällä kaudella mukana tukemassa paikallista edustusurheilua. Yhteistyöllä on ollut suuri merkitys laadukkaan ja monipuolisen seuratyön tekemisessä savonlinnalaisessa edustusjalkapallossa. Molempien osapuolten arvot ja yhteiskuntavastuu maakunnan hyvinvoinnin lisäämisessä kohtaavat, sekä yhteistyösopimuksella saavutetaan molempia osapuolia hyödyttävän win-win -tilanteen.

Vapaaehtoisvoimin toimivalla edustusjalkapalloseuralla on vahva rooli jalkapallon kehittämisessä ja kulttuurin vahvistamisessa Savonlinnan seudun alueella. Edustus-STPS nojaa vahvasti kaupungin omiin kasvatteihin, joten jokaisella juniorilla on mahdollisuus pelaajapolkua pitkin nousta edustusjoukkueeseen asti ja siitä vielä pidemmällekin. Tulevana kesänäkin suuri osa edustusjoukkueesta on savonlinnalaisen jalkapalloseuran kasvattamia, iältään 16-25-vuotiaita.