Sunnuntaina Kyrönnimen urheilukentällä on tarjolla oikea jalkapalloilun herkkupala, kun keltamustat saavat vieraita Kotkasta. Peli-Karhut johtaa sarjaa yhden voiton turvin KJP Susista ja kahden voiton turvin STPS:sta. Voittamalla PeKa:n STPS sytyttää nousuhaaveet jälleen liekkeihin.
STPS on päästänyt tällä kaudella kotiotteluissaan vain yhden maalin, mikä on käsittämättömän upea suoritus. Sekin ainoa maali oli kahden pelaajan lipsahduksesta syntynyt Liryn merkityksetön maali 7-1 voitto-ottelussa. Vain yhden maalin päästäminen kertoo muutamasta tärkeästä asiasta, joissa Esturan edustusjoukkue on tällä kaudella onnistunut. Liiallinen pallon pyörittäminen omalla alueella on vähentynyt ja sitä kautta ns. helpot virheet omassa päässä on saatu minimiin. Lisäksi joukkueen puolustuslinja on pysynyt lähes muuttumattomana pelistä toiseen. Myös joukkueen maalivahdit ovat tällä kaudella aivan eri luokkaa kuin muutamana aikaisempana vuotena.
Sunnuntain PeKa-ottelussa STPS-puolustus joutuu äärettömään kovaan testiin. PeKa:n kokoonpanosta ei löydy heikkoja lenkkejä, vaan jokainen pelimies omaa hyvän pallokosketuksen ja erinomaisen juoksukunnon. Näin ei todellakaan ole ollut tänä vuonna monessakaan Kyrönniemellä vierailleessa joukkueessa.
STPS videoanalyytikkoryhmä on koko tämän viikon tutkinut PeKa:n pelejä tarkoituksena yllättää kotkalaiset taktisesti sunnuntain kamppailussa. Ryhmä sai selville, että PeKa:n maalit syntyvät yleensä nopeista hyökkäyksistä vastustajan linjan ollessa korkealla. PeKa kääntää pelin äärimmäisen nopeasti ja parhaimmillaan sillä on jopa viisi pelaajaa juoksemassa pystyyn.
Vierasottelussa STPS onnistui 44 minuuttia omassa taktiikassaan ja PeKa oli ajoittain ongelmissa taktisesti kypsän STPS:n prässissä. Kotiottelun lähtökohdat ovat samansuuntaiset kuin heinäkuun vierasottelussakin; aivan parhaalla miehistöllä ei päästä PeKa:a haastamaan. Varmasti poissa ovat Joensuussa luokanopettajaopinnot aloittaneet Eetu Harmoinen ja Hiski Ikonen sekä kauppatieteitä lukeva Roope Leskinen. STPS saa antaa nuorille omille kasvateilleen hienon näytönpaikan, sillä PeKa:a kovempaa Kolmosen joukkuetta on tällä hetkellä vaikea löytää. Niinpä päävalmentaja Niirasen harkittavaksi jää, lähteekö STPS pelaamaan 4-4-2, 4-1-4-1 vai 4-1-2-1-2-taktiikalla.
STPS:n harjoituksissa on palattu vanhaan alle 10 pelaajan systeemiin. Ei koronaohjeiden takia, vaan useat edustusjoukkueen pelaajat ovat muuttaneet opintojen perässä lähikaupunkeihin. Niinpä jopa Kai Niirasen Copa Mundialien huolellisesti lankattu nahda on saanut muutaman kuluman tällä viikolla. Toivottavasti syksyn aikana harjoituksissa alkaa näkyä myös Savonlinnaan saatujen liikunta- ja sosiaalialan opintojen opetuspaikat ja uusia pelaajia virtaa keltamustien harjoituksiin sankoin joukoin.
PeKa jättää linja-autonsa Kyrönniemen parkkipaikalle huoltorakennuksen taakse, mutta mihin STPS asettaa oman bussinsa? Se nähdään sunnuntaina klo. 15.00 alkaen.
YHDESSÄ OLEMME VAHVEMPIA!