PELAAJAUUTISIA

Tällä hetkellä jalkapallokausi 2021 vaikuttaa kaukaiselta, mutta tosiasiassa kausi voi pyörähtää käyntiin jo kuukauden kuluttua. Siksipä julkasemme lisää pelaajauutisia.

Juvalta maailman jalkapallokartalle ponnistanut Roope Leskinen jatkaa STPS:n paidassa myös tulevana kautena. Viime kaudella Roope vakuutti valmentaja Kai Niirasen periksiantamattomuudellaan ja monipuolisuudellaan.

Tulevalla kaudella STPS tulee tarvitsemaan juuri Roopen kaltaisia pelaajia, jotka voidaan laittaa mille tahansa pelipaikalle ja homma toimii kaikesta huolimatta. Hyvänä esimerkkinä Roopen monipuolisuudesta käy viime kauden vieraspeli Imatralla paikallista Palloseuraa vastaan, jolloin tavallisesti keskikentän laidalla pelannut Roope klaarasi homman yhtenä kolmesta topparista. Ottelu päättyi keltamustille lukemin 8-0.

JiiKoon kasvatti on hakenut jalkapalloilullista haastetta pienestä pitäen pelaamalla junnuikäisenä niin Varkauden WJK:ssa kuin Mikkelin Palloilijoissakin. Niinpä matkustaminen treeneihin Juvalta Savonlinnaan ei ole tuntunut vaatimattomasta Roopesta lainkaan kummalliselta:

”Kyllähän STPS on aivan huikea jengi. Viime keväänä, kun liityin joukkueeseen, tuli heti hyvä fiilis ja minut otettiin hyvin joukkueeseen mukaan. Joukkuehenki on huippua ja nyt korona-aikana on ollut todella ikävää, kun ei ole päässyt kunnolla treenaamaan.”

Valmentaja Niiranen on iloinen, että joukkueessa on Roopen kaltainen työmyyrä:

”Roope on sähäkkä ja muutenkin hyvän fysiikan omaava pelaaja. Ja tietysti tuo sitoutumisen taso on erinomaista myöskin. Tästä on hyvä ottaa monen mallia.”

Roopen omien sanojen mukaan STPS harjoittelee kovaa. Treenien taso on ollut todella hyvä ja siellä pääsee haastamaan itseään fyysisesti ja henkisesti. Erityisesti fysiikkatreeneissä kehittymistä Roope odottaa innoissaan ja tästäkös valmentaja Niiranen ilahtuu:

”Kyllä tässä on pitkillä pyörälenkeillä mietitty poikien maitohappoarvoja ja juoksu-…ei kun syöttödrillejä. Toivottavasti rajoitukset tästä mahdollisimman pian höllentyy ja päästään taas kunnolla yhteistreenien makuun.”

Roopen terveiset kaikille savonlinnalaisille:

Kyllä se kesä sieltä tulee ja rajoitukset pikku hiljaa poistuu ja yleisökin varmasti pääsee kuningaslajin katsomoihin. Pidetään keltamusta viiri korkealla ja pysytään terveenä!

YHDESSÄ OLEMME VAHVEMPIA!