Kyrönniemen lehtereillä istuneen paikallisen jalkapallon asiantuntijan etiäinen ennen ottelua piti hyvin kutinsa: STPS avasi pistetilinsä miesten jalkapallon Kolmosessa, kun ottelu Union Plaania vastaan päättyi tasan 1– 1.
Kotijoukkueen päävalmentajan Ari Pasasen mukaan ensimmäisellä puoliskolla nähtiin kauden parasta peliä STPS:n osalta.
– Tilanteita oli paljon ja ottelu piti ratkaista silloin. Pari hyvää kulmatilannetta, kertaalleen pallo jäi pomppimaan maalin eteen, muttei saatu iskettyä sisään. Hyvällä sykkeellä pelattiin, Pasanen kommentoi.
Aapeli Turkka on päässyt mainioon vireeseen kauden edetessä. Tänään Aapeli esitti kotinurmella kauden parastaan. Union Plaanin puolustus oli varsinkin ensimmäisellä puoliajalla suurissa vaikeuksissa liukkaan hyökkääjän kanssa. Päivän saldona puolenkymmentä ykkösluokan maalipaikkaa, joista ei kuitenkaan maalisarakkeeseen tullut tällä kertaa merkintää.
Eeki Tuunainen vei keltamustan 1–0 johtoon puolen tunnin pelin jälkeen mainion taustanousun jälkeen. – Se oli kaunis maali. Leonardon syöttö tuli juuri puolustuslinjan yli ja Eeki laukoi pallon ylänurkkaan, kuvaili valmentaja Ari Pasanen kotijoukkueen johtomaalia sekä ensiesiintymisensä STPS:n pelipaidassa tehneen Leonardo Penalvan osuutta avausmaalin rakentamisessa.
Kisälli ja oppipojat. Leonardo ”Leo” Penalva muodosti keltamustien keskikentän B-juniori-ikäisten STPS-kasvattien Jesse Huittisen ja Aapo Karttusen kanssa. Argentiinassa jalkapallokoulutuksensa saanut Leo on debyyttiottelun otteiden perusteella juuri sitä, mitä joukkue tarvitsee. Pelimies.
Toinenkin debytantti STPS:n riveissä nähtiin. Laitapuolustajan tontilla operoinut Alexandre Layec katkoi syöttöjä ja taklasi vastustajan irti pallosta oikea-aikaisesti ja eleettömästi. Alex on äijä; pelaaja, joka tekee ottelun lopputuloksen kannalta pieniä, mutta oleellisia asioita koko ajan oikein.
UNION PLAANI tasoitti ottelun Vinski Kuuselan osumalla heti toisen puoliajan alkuun kulmapotkun jälkeisestä vastahyökkäyksestä. – Ei vastustajalla liikaa maalintekotilanteita ollut. Muutamia kulmapotkuja, mutta niistä selvittiin hyvin. Olisimme ansainneet tänään kolme pistettä, mutta pistetili saatiin sentään auki, pohti valmentaja Pasanen.
STPS:n pelit jatkuvat keskiviikkona vieraskentällä SavUa vastaan. Keltamustat pelaa vielä neljä ottelua alkulohkossa, jonka jälkeen ottelut jatkuvat alemmassa jatkosarjassa. Alkulohkossa pelataan vielä kertaalleen Kyrönniemen kentällä, kun 22. elokuuta KJP saapuu Kyrönniemelle. Tervetuloa kannustamaan!
Lähiaikoina on myös luvassa lisää uutisia pelaajarintamalta. Seurailkaapa somekanaviamme!