Tasonmittausta Joutsenossa

Joutsenon tekonurmella oli tänään 40 cm:n verran vähemmän lunta kuin Talvisalon Noblessa Areenalla.

Kultsu FC – STPS 2-2 (1-2)

STPS:n pre seasonin kaksi viimeistä viikkoa käynnistyivät harjoitusottelulla Joutsenossa paikallista Kultsua vastaan. Linnakaupungin joukkue haaastoi sarjanousun kolmosesta kakkoseen tavoitteekseen asettaneen kotijoukkueen kovaan testiin. Vahvasti otteluun tullut STPS hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa.

STPS siirtyi Elmeri Marttisen ja Aapo Karttusen maaleilla kahden maalin johtoon, ennen kuin Kultsu pääsi kaventamaan puoliajan lopulla. Kultsu nousi keltamustien rinnalle tasoittamalla ottelun toisella puoliajalla. STPS:n riveihin Mikkelin visiitiltään palannut Elmeri Marttinen oli tyytyväinen keltamustien ensimmäiseen puoliaikaan, muttei toisen puoliajan peli-ilmeeseen. ”Olisi pitänyt hoitaa tämä peli. Otteemme jotenkin lörpähti ikävästi matsin edetessä.”

Kahden viikon kuluttua harjoituspelin sijaan pelataan sarjapisteistä Talvisalon Noblessa Areenalla, kun sarja-avaukseen vastaan asettuu KoPa Lemiltä.

Kannattajakortin lunastamalla pääset mukaan tunnelmaan kaikkiin muihinkin kymmeneen kotipeliin kaudella 2022.

YHDESSÄ OLEMME VAHVEMPIA – Tilaa kannattajakortti https://www.stps.fi/kannattajakortti/