STPS – PeKa

Kauden toinen puolikas käynnistyy keltamustien osalta sunnuntaina Kyrkällä sarjakakkosta PeKa:a vastaan. Peli-Karhut on ollut tällä kaudella odotetun vahva ja varmasti sitä se tulee olemaan myös sunnuntaina. Kuten allaolevasta sarjataulukosta voidaan lukea, PeKa:n puolustus on ollut alkukauden Kaakon Kolmosen pitävin. Lisäksi se on tehnyt maaleja 2,5 maalin keskiarvolla vastustajan päätyyn. Se on pelannut ottelunsa melko fiksusti; pelaamalla ilman tasapelejä. Jo vuosia vanha viisaus on todennut, että jalkapallossa ei tasapeleillä tee mitään. Myös STPS on luultavasti pyrkinyt soveltamaan tätä viisautta, hieman heikommalla menestyksellä kylläkin. Pelit ovat lipsuneet vastustajan laariin hieman liian usein. Yhdestätoista peleista tasapelejä on hienosti vain yksi, mutta tappioita seitsemän. Näin ollen voittosarake kaipaa vahvistusta syyskierroksella.

STPS:n ja PeKa:n aiemmat kohtaamiset Kyrönniemellä ovat savonlinnalaisten osalta karua luettavaa. Kolmena edellisenä kertana PeKa on saanut lähteä Kotkaan kolme pistettä mukanaan. Siispä sunnuntaina Esturan tulee olla täydessä lyönnissä. Toki STPS voitti Kotkassa pelatun edellisen ottelun maalein 2-1. Tuossa ottelussa PeKa oli yllättävän hengetön ja pelasi vastoin ennakkokäsityksiä pitkää palloa suurimman osan ajasta. Nähtäväksi jää millaisella taktiikalla PeKa saapuu Kyrkälle. STPS on ainakin valmis.

JA MIKSIPÄ EI OLISI!!

REMU KOIKKALAINEN (SUBWAY / FYSIO SATAMA)
KUVA: Antti Tiihonen Photography

STPS on saanut harjoitella kesätauon aikana hyvällä sykkeellä. Perinteistä heinäkuun katoa ei ole treeneissä käynyt, vaan parhaimmillaan jo hieman hiekoitetullakin Kyrönniemen vihreällä veralla on hikoillut kerrallaan parisenkymmentä nuorta jalkapallon harrastajaa. Heistä yksi on ollut Remu Koikkalainen, joka on toipunut pelikuntoon sitkeästä selän rasitusvammasta. Sunnuntaina Remu saa tulikasteensa Miesten Kolmosessa. Edellisestä virallisesta ottelusta on kulunut jo hetki, mutta ainakin harjoituksissa Remu on osoittanut huippulupauksen otteita.

KAUSARI MUKAAN JA KYRKÄLLE!

SUNNUNTAINA 21.7. KLO 15.00 ALKAEN.

YHDESSÄ OLEMME VAHVEMPIA!